sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Isoäiti sai ajokortin!

Palaan syksyllä aloitettamaani autokouluun. Sain ajokortin, mikä oli suuri ilo ja helpotus. Kokemus oli myönteinen myös siksi, että - päinvastoin kuin olin kuvitellut - minuun suhtauduttiin autokoulussa samalla tavoin kuin muihinkin ja kannustettiin koko ajan. Opetus oli hengästyttävän tehokasta, varmaan yhtään minuuttia ei käytetty hukkaan.

Nyt voin suunnitella ikääntymistäni myös maaseudulla, missä liikennepalvelut ovat heikenneet olemattomiin. Varsinkin nyt alkuvaiheessa pitää ajaa sen verran, että taito kehittyisi ja varmistuisi, mutta ajan vain tarpeeseen.

Kävelen edelleen niin paljon kuin jaksan, on hienoa tuntea maa jalkojen alla ja liikkkua ulkoilmassa aina, kun se on mahdollista. Helsingissä julkinen liikenne ja polkupyöräily vievät tarvittaessa joka paikkaan.Pitemmille matkoille olisi sähköpyörä kiva. Harmittavaa, että Sipilän hallitus ei vienytkään eteenpäin paljon odotettua sähköpyörän hankintatukea, vaan asia katosi mutinaan "eliitin tukemisesta". Pyörän hankintatuki olisi edistänyt eläkkeelläkin olevien ihmisten kunnon ylläpitoa ja ollut ekologinen ja taloudellinen vaihtoehto autolle. Toivottavasti uusi hallitus tarttuu tähän.

Muutenkin toivon, että uusi hallitus vie rohkeasti eteenpäin päästöttömiä, itseohjautuvia ja turvallisia liikennepalveluja, jotka vähentävät jatkossa henkilöautojen määrää ja valta-asemaa. Kaupungeistakin tulee silloin parempia paikkoja lapsille ja vanhuksille ja samalla kaikille ihmisille.




tiistai 2. huhtikuuta 2019

Tarvitaan syvällinen kulttuurimuutos suhtautumisessa vanhenemiseen ja vanhuuteen

Vanhusten huono hoito heijastaa yhteiskuntamme suhtautumista vanhenemiseen ja vanhuuteen. Karussa tilanteessa tarvitaan tiukempia hoitoa koskevia määräyksiä, valvontaa, sakottamista, että ihmisten perustarpeista huolehdittaisiin. Lainsäädännöllä ja rahallisten menetysten uhalla on puututtava laitosten toimintaan, joissa rahan valta on ajanut eettisten periaatteiden, sopimusten ja ihmisarvon kunnioituksen ohi.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain vanhusten hoitolaitoksissa, vaan kaikkialla yhteiskunnassa joka pyrkii eristämään vanhenemisen ja vanhuuden joksikin ulkopuoliseksi. Vanheneminen koskee meitä kaikkia osana elämää. Eikä se ole vain heikkenemistä ja alaspäin menoa, vaan henkisen kasvun mahdollisuus. Sille tulisi antaa tilaa. Ihmisen haavoittuvuuden tunnistaminen avaa polun kohti viisautta. 

Elämän monikimalteisuus syntyy  siitä, että meissä on yhtä aikaa kaikkien ikäkausien mahdollisuudet lapsuudesta vanhuuteen. Jos jokin näistä torjutaan, jää muukin elämä vaillinaiseksi ja pelkojen saartamaksi. Olemme tilanteessa, jossa arvot on punnittava uudelleen ja löydettävä monessa suhteessa uudenlainen elämäntapa.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Yhteiskuntamme on hylännyt vanhukset


Yli 10 vuotta sitten kirjoittamassani kirjassani pohdin tulevaisuduen vaihtoehtoja vanhenevalle väestölle ja kysyin, hylätäänkö vanhukset. Pidin sitä pahimpana, ihmisarvon ja ihmisoikeudet romahduttavana vaihtoehtona. Kirjoitin silloin ”Jos asialle ei löydetä ratkaisuja eikä asialle (vanhustenhoidon järjestämiselle ja parantamiselle) haluta tehdä mitään, on edessä katastrofi. Ikääntyneet jakautuvat jyrkästi hyvä- ja huono-osaisiin. Huono-osaisten kohtalona on niin epäinhimillinen vanhuus, että eutanasiaa haluaa yhä useampi hyvin perustein.”

Viranomaisraportit ja uutiset vanhusten tilanteesta omissa kodeissaan, palvelutaloissa ja hoivakodeissa kertovat, että vanhukset on jo hylätty, toiset yksin omiin koteihinsa, toiset lukittuihin palvelutalojen lukkojen taakse.

Säännöllisin muutaman vuoden välein vanhusten asiat ylittävät uutiskynnykset. Tilannetta kauhistellaan aikansa, mutta sitten kyllästytään eikä tilanne parane mitenkään. Kirjani jälkeen minusta tuntui, että ei minun eikä kenenkään muunkaan kirjoittamisesta ei ole mitään apua. Kuten ilmastonmuutoksessa, tietoa on koko ajan ollut saatavilla, mutta se ei johda toimenpiteisiin. Siksi, että rahalle on annettu valta ja julkisen hallinnon säästäminen ja liiketoiminnalla rikastuminen on tärkeintä, vaikka se tapahtuisi kaikkein heikoimpien vanhusten kustannuksella. Vallan kamareissa ei vanhuksilla ole puolestapuhujaa.

Automaattivaihteet ja pimeänajoa

Jouluna ja vuodenvaihteessa tuli ehkä turhankin paljon taukoa autokouluun. Päätin ajaa kortin automaattivaihteilla sekä tehokkaamman oppimiseni että turvallisuuden kannalta. Ei ole ollenkaan haitaksi, että ajaessa varsinkin tällä iällä on vähemmän huomioitavia toimintoja, kuten manuaalivaihteet ja kytkimen käyttö.

On todennäköistä, ettei minulle tule milloinkaan välttämätöntä tarvetta ajaa manuaalivaihteista autoa. Luotan myös siihen, että lähitulevaisuudessa tehdään poliittisia ratkaisuja, joilla tuetaan nopeaa siirtymistä sähköautoihin. En ole löytänyt mitään perusteita, joiden pohjalta manuaalivaihteinen kortti olisi minulle parempi. En vain tiennyt autokoulua aloittaessani, että automaattivaihteisellakin voi ajaa kortin.

Jouduin tosin vaihtamaan autokoulua, koska siinä autokoulussa jossa aloitin, ei ollut yhtään automaattivaihteista autoa. Tulossa kyllä oli, mutta sitä olisi joutunut odottamaan liian kauan. Niinpä vaihdoin autokoulua ja se sujui kätevästi. Aikaisempi autokoulu hyvitti ne ajotunnit, joita en ollut vielä käynyt ja uudessa autokoulussa pääsin joululomien jälkeen heti ajotunneille.

Olen päässyt nyt keskittymään varsianaiseen liikenteeseen polkimien sijaan. Oppimista on vielä paljon, mutta opettaja ainakin sanoo sen etenevän. Ajotunnit ovat intensiivisiä, mutta alusta asti minusta on ollut selvää, että automaattivaihteista huolimatta tarvitsen tunteja muutaman enemmän kuin ne uuden ajokorttilain mukaiset 10 tuntia.

Eilen kävin vielä pimeän ajon simulaattorissa. Se oli outo kokemus ehkä siitäkin syystä, että en ole harrastanut pelaamista tietokoneella. Ympäristö ei tuntunut todelta ja auton ratti oli häiritsevän jäykkä. Näihin ajosimulaattoreihin olisi tarvetta saada parempi virtuaalitodellisuus. Ihmeekseni selvisin simulaattoriharjoituksesta, vaikka tunsin itseni tosi kömpelöksi ja hitaaksi. Vaikea arvioida, ehtikö yhden tunnin aikana oppia mitään. Ehkä minun oppini oli se, että pimeässä on oltava tosi tarkkana ajotien reunan suhteen. Sieltä voi hypätä eteen milloin tahansa vaikka mitä!