sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Isoäiti sai ajokortin!

Palaan syksyllä aloitettamaani autokouluun. Sain ajokortin, mikä oli suuri ilo ja helpotus. Kokemus oli myönteinen myös siksi, että - päinvastoin kuin olin kuvitellut - minuun suhtauduttiin autokoulussa samalla tavoin kuin muihinkin ja kannustettiin koko ajan. Opetus oli hengästyttävän tehokasta, varmaan yhtään minuuttia ei käytetty hukkaan.

Nyt voin suunnitella ikääntymistäni myös maaseudulla, missä liikennepalvelut ovat heikenneet olemattomiin. Varsinkin nyt alkuvaiheessa pitää ajaa sen verran, että taito kehittyisi ja varmistuisi, mutta ajan vain tarpeeseen.

Kävelen edelleen niin paljon kuin jaksan, on hienoa tuntea maa jalkojen alla ja liikkkua ulkoilmassa aina, kun se on mahdollista. Helsingissä julkinen liikenne ja polkupyöräily vievät tarvittaessa joka paikkaan.Pitemmille matkoille olisi sähköpyörä kiva. Harmittavaa, että Sipilän hallitus ei vienytkään eteenpäin paljon odotettua sähköpyörän hankintatukea, vaan asia katosi mutinaan "eliitin tukemisesta". Pyörän hankintatuki olisi edistänyt eläkkeelläkin olevien ihmisten kunnon ylläpitoa ja ollut ekologinen ja taloudellinen vaihtoehto autolle. Toivottavasti uusi hallitus tarttuu tähän.

Muutenkin toivon, että uusi hallitus vie rohkeasti eteenpäin päästöttömiä, itseohjautuvia ja turvallisia liikennepalveluja, jotka vähentävät jatkossa henkilöautojen määrää ja valta-asemaa. Kaupungeistakin tulee silloin parempia paikkoja lapsille ja vanhuksille ja samalla kaikille ihmisille.




tiistai 2. huhtikuuta 2019

Tarvitaan syvällinen kulttuurimuutos suhtautumisessa vanhenemiseen ja vanhuuteen

Vanhusten huono hoito heijastaa yhteiskuntamme suhtautumista vanhenemiseen ja vanhuuteen. Karussa tilanteessa tarvitaan tiukempia hoitoa koskevia määräyksiä, valvontaa, sakottamista, että ihmisten perustarpeista huolehdittaisiin. Lainsäädännöllä ja rahallisten menetysten uhalla on puututtava laitosten toimintaan, joissa rahan valta on ajanut eettisten periaatteiden, sopimusten ja ihmisarvon kunnioituksen ohi.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain vanhusten hoitolaitoksissa, vaan kaikkialla yhteiskunnassa joka pyrkii eristämään vanhenemisen ja vanhuuden joksikin ulkopuoliseksi. Vanheneminen koskee meitä kaikkia osana elämää. Eikä se ole vain heikkenemistä ja alaspäin menoa, vaan henkisen kasvun mahdollisuus. Sille tulisi antaa tilaa. Ihmisen haavoittuvuuden tunnistaminen avaa polun kohti viisautta. 

Elämän monikimalteisuus syntyy  siitä, että meissä on yhtä aikaa kaikkien ikäkausien mahdollisuudet lapsuudesta vanhuuteen. Jos jokin näistä torjutaan, jää muukin elämä vaillinaiseksi ja pelkojen saartamaksi. Olemme tilanteessa, jossa arvot on punnittava uudelleen ja löydettävä monessa suhteessa uudenlainen elämäntapa.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Yhteiskuntamme on hylännyt vanhukset


Yli 10 vuotta sitten kirjoittamassani kirjassani pohdin tulevaisuduen vaihtoehtoja vanhenevalle väestölle ja kysyin, hylätäänkö vanhukset. Pidin sitä pahimpana, ihmisarvon ja ihmisoikeudet romahduttavana vaihtoehtona. Kirjoitin silloin ”Jos asialle ei löydetä ratkaisuja eikä asialle (vanhustenhoidon järjestämiselle ja parantamiselle) haluta tehdä mitään, on edessä katastrofi. Ikääntyneet jakautuvat jyrkästi hyvä- ja huono-osaisiin. Huono-osaisten kohtalona on niin epäinhimillinen vanhuus, että eutanasiaa haluaa yhä useampi hyvin perustein.”

Viranomaisraportit ja uutiset vanhusten tilanteesta omissa kodeissaan, palvelutaloissa ja hoivakodeissa kertovat, että vanhukset on jo hylätty, toiset yksin omiin koteihinsa, toiset lukittuihin palvelutalojen lukkojen taakse.

Säännöllisin muutaman vuoden välein vanhusten asiat ylittävät uutiskynnykset. Tilannetta kauhistellaan aikansa, mutta sitten kyllästytään eikä tilanne parane mitenkään. Kirjani jälkeen minusta tuntui, että ei minun eikä kenenkään muunkaan kirjoittamisesta ei ole mitään apua. Kuten ilmastonmuutoksessa, tietoa on koko ajan ollut saatavilla, mutta se ei johda toimenpiteisiin. Siksi, että rahalle on annettu valta ja julkisen hallinnon säästäminen ja liiketoiminnalla rikastuminen on tärkeintä, vaikka se tapahtuisi kaikkein heikoimpien vanhusten kustannuksella. Vallan kamareissa ei vanhuksilla ole puolestapuhujaa.

Automaattivaihteet ja pimeänajoa

Jouluna ja vuodenvaihteessa tuli ehkä turhankin paljon taukoa autokouluun. Päätin ajaa kortin automaattivaihteilla sekä tehokkaamman oppimiseni että turvallisuuden kannalta. Ei ole ollenkaan haitaksi, että ajaessa varsinkin tällä iällä on vähemmän huomioitavia toimintoja, kuten manuaalivaihteet ja kytkimen käyttö.

On todennäköistä, ettei minulle tule milloinkaan välttämätöntä tarvetta ajaa manuaalivaihteista autoa. Luotan myös siihen, että lähitulevaisuudessa tehdään poliittisia ratkaisuja, joilla tuetaan nopeaa siirtymistä sähköautoihin. En ole löytänyt mitään perusteita, joiden pohjalta manuaalivaihteinen kortti olisi minulle parempi. En vain tiennyt autokoulua aloittaessani, että automaattivaihteisellakin voi ajaa kortin.

Jouduin tosin vaihtamaan autokoulua, koska siinä autokoulussa jossa aloitin, ei ollut yhtään automaattivaihteista autoa. Tulossa kyllä oli, mutta sitä olisi joutunut odottamaan liian kauan. Niinpä vaihdoin autokoulua ja se sujui kätevästi. Aikaisempi autokoulu hyvitti ne ajotunnit, joita en ollut vielä käynyt ja uudessa autokoulussa pääsin joululomien jälkeen heti ajotunneille.

Olen päässyt nyt keskittymään varsianaiseen liikenteeseen polkimien sijaan. Oppimista on vielä paljon, mutta opettaja ainakin sanoo sen etenevän. Ajotunnit ovat intensiivisiä, mutta alusta asti minusta on ollut selvää, että automaattivaihteista huolimatta tarvitsen tunteja muutaman enemmän kuin ne uuden ajokorttilain mukaiset 10 tuntia.

Eilen kävin vielä pimeän ajon simulaattorissa. Se oli outo kokemus ehkä siitäkin syystä, että en ole harrastanut pelaamista tietokoneella. Ympäristö ei tuntunut todelta ja auton ratti oli häiritsevän jäykkä. Näihin ajosimulaattoreihin olisi tarvetta saada parempi virtuaalitodellisuus. Ihmeekseni selvisin simulaattoriharjoituksesta, vaikka tunsin itseni tosi kömpelöksi ja hitaaksi. Vaikea arvioida, ehtikö yhden tunnin aikana oppia mitään. Ehkä minun oppini oli se, että pimeässä on oltava tosi tarkkana ajotien reunan suhteen. Sieltä voi hypätä eteen milloin tahansa vaikka mitä!

tiistai 18. joulukuuta 2018

Isoäidin autokoulu etenee - yksi etappi eteenpäin!

Teoriakoe meni läpi ensi yrittämällä eikä tuntunut edes vaikealta. Olin toki valmistautunut siihen tekemällä runsaasti harjoituksia. Vielä pakollisia ajotunteja on kuitenkin jäljellä, samoin pimeän ja liukaskelin ajot. Nyt on taukoa jouluajan ja jatkuu uuden vuoden puolella. 

maanantai 3. joulukuuta 2018


Isoäiti autokoulussa - oppiminen etenee ja jännitys kasvaa


Varasin teoriakokeen ajankohdan seuraavalle viikolle. Tuntuu jo siltä, että jokin etappi pitää olla ja nyt alkaa omasta mielestä ajankohta olla oikea. Olen selvinnyt suosituksen olevat viisi kertaa ja vähän useamminkin teoriaharjoituksesta läpi. Oli hauskaa havaita, että alun punaiset värit suorituksissa vaihtuivat harjoittelun kautta vihreiksi eli hyväksytyiksi: ensin riskitehtävät, sitten sanalliset ja vihdoin kaikkein viimeisenä kuvalliset. Niissä tahtoo vieläkin tulla virheitä, jos en ole tarkkana. Näin varmasti tosiliikenteessäkin. Järjestys kertonee omasta oppimistyylistäni, vaikka aiemmin olen pitänyt itseäni visuaalisena oppijana.

Tuorein Ajokaistan verkkomateriaali on mielestäni todella hyvää. Tekstit ovat erinomaisen ymmärrettävää ja hyvää kieltä ja kuvat havainnolliset. Autokoulun alkuvaiheessa lueskelin vanhempaa kirjaa, joka ei mielestäni ollut oppimisen kannalta läheskään yhtä hyvä, ainakaan minulle. Pidän myös verkkomateriaalin asiallisuudesta. En ole havainnut teksteissä esimerkiksi mitään asenteellisuutta erilaisia ajajia kohtaan. Toisaalta kannan mieluummin kirjaa kassissa kuin kannettavaa tietokonetta. Tabletti voisi olla toinen asia, mutta sitä minulla ei nyt ole. Kännykkää en halua tihrustaa.

Flunssan takia tuli väliä ajotunteihin. Ne taitavat olla puolivälissä. Kummallista kyllä ajojännitys on kasvanut tuntien edetessä, vaikka olisin kuvitellut päinvastoin. Liikenteen todellisuus iskee päälle ja tuntuu, että pitäisi osata jo enemmän. Onneksi olen kuullut vastaavia kokemuksia myös nuorilta. Pohdiskelen, jatkanko manuaalivaihteistolla loppun asti vai vaihtaisinko automaattivaihteistoon. Arvelen edelleen, että en tule koskaan ajamaan manuaalivaihteisella autolla. Voi siis olla, että manuaalivaihteiden ja kytkimen kanssa sähläämiseen käytetystä ajasta ei ole mitään hyötyä. Jos siirtyisin automaattivaihteiseen autoon ja tekisin sillä ajokokeen, säästyisi aikaa liikenteessä liikkumisen opetteluun. Katson vielä yhden tunnin eteenpäin ja päätän sitten.

perjantai 2. marraskuuta 2018

Tervetuloa robottiautot!

Kouluttajana ja verkko-oppimisen parissa pitkään työskennelleenä olen suurella mielenkiinnolla tutustunut autokoulun oppimateriaaleihin. Sehän on hioutunut pitkäaikaisessa, erilaisten oppijoiden ja opettajien käytössä. Käytössä on edelleen kirja ja olen ymmärtänyt, että sen sisältö kattaa tarvittavan teoreettisen opin. Suuri osa oppiaineistoa harjoituksineen on kuitenkin verkossa. Selvästi myös oletetaan, että kaikki autokoulun oppilailla on netti käytössä. Se osoittaa, että olemme edenneet pitkälle yhteiskunnan digitalisoinnissa. Mutta kuinka paljon on vielä ihmisiä, joille tämä nettioletus voi muodostua kynnykseksi, jos ei autokoulun käynnille, niin muulle oppimiselle? Heitä ei käytännössä oteta enää lainkaan huomioon.

Autokoulun teoria- ja ajotunteja on huomattavasti vähennetty, jolloin luotetaan oppilaiden itseohjautuvuuteen. Oppimateriaalin tulisi kantaa sellaisenaan ilman opettajan tulkintaa. Kirja vaikuttaa helppolukuiselta, mutta tiivis teksti sisältää paljon asioita, joiden ymmärtäminen ja sisäistäminen ei ole itsestään selvää. Minua ilahduttaa se, että on kiinnitetty on paljon huomiota liikennekulttuuriin, kuljettajan asenteisiin, sosiaalisuuden ja ympäristötietoisuuden tärkeyteen.

Materiaali on selvästi kohdistettu nuorille ajo-oppilaille. Heitä on toki suurin osa autokoululaisista. Heihin on kiinnitettävä huomiota myös onnettomuustilastojen perusteella. Nuorille kuljettajille sattuu paljon ulosajoja heidän ajaessaan liian suurilla nopeuksilla. Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee ja loukkaantuu eniten nuoria. Mutta materiaalissa ei näy, että liikenteessä on muunkin ikäisiä ihmisiä. Vanhus saattaa vilahtaa kadun reunassa tai yllättäen suojatien ylittäjänä. Keski-ikäiset ja lapsiperheet loistavat myös poissa olollaan. Kaikki kuvien aktiiviset toimijat ovat parikymppisiä.

Kaikki tämä kertoo, että liikenteessä korostuu nuorten näkökulma ja toimintatavat. Jotta liikenne sujuisi häiriöttä, siinä pitää olla nopea, reaktiokykyinen, virheettömästi toimiva, mieluiten robotti. Mutta ihminen ei ole robotti. Siitä syystä toivotan robottiautot tervetulleiksi mahdollisimman pian.

Toivotan itseohjautuvat ja yhteiskäyttöiset sähköautot tervetulleiksi etenkin ilmastosyistä. Liikenteen aiheuttama 20 prosentin osuus hiilidioksidipäästöistä  on järjettömän suuri! Meidän on päästävä eroon yksityisautojen suuresta ja kasvavasta määrästä ja rakentamaan yhdyskuntamme muilla kuin peltisten koppakuoriaisten ehdoilla.  Jos nykyinen ajokortti jää historiaan, voidaan tulevaisuuden ajokorttiin sisällyttää edelleen vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja taitoa huolehtia toisista ihmisistä ja ympäristöstä.