Isoäidin autokoulu etenee - yksi etappi eteenpäin!

Teoriakoe meni läpi ensi yrittämällä eikä tuntunut edes vaikealta. Olin toki valmistautunut siihen tekemällä runsaasti harjoituksia. Vielä pakollisia ajotunteja on kuitenkin jäljellä, samoin pimeän ja liukaskelin ajot. Nyt on taukoa jouluajan ja jatkuu uuden vuoden puolella. 

Isoäiti autokoulussa - oppiminen etenee ja jännitys kasvaa

Varasin teoriakokeen ajankohdan seuraavalle viikolle. Tuntuu jo siltä, että jokin etappi pitää olla ja nyt alkaa omasta mielestä ajankohta olla oikea. Olen selvinnyt suosituksen olevat viisi kertaa ja vähän useamminkin teoriaharjoituksesta läpi. Oli hauskaa havaita, että alun punaiset värit suorituksissa vaihtuivat harjoittelun kautta vihreiksi eli hyväksytyiksi: ensin riskitehtävät, sitten sanalliset ja vihdoin kaikkein viimeisenä kuvalliset. Niissä tahtoo vieläkin tulla virheitä, jos en ole tarkkana. Näin varmasti tosiliikenteessäkin. Järjestys kertonee omasta oppimistyylistäni, vaikka aiemmin olen pitänyt itseäni visuaalisena oppijana.

Tuorein Ajokaistan verkkomateriaali on mielestäni todella hyvää. Tekstit ovat erinomaisen ymmärrettävää ja hyvää kieltä ja kuvat havainnolliset. Autokoulun alkuvaiheessa lueskelin vanhempaa kirjaa, joka ei mielestäni ollut oppimisen kannalta läheskään yhtä hyvä, ainakaan minulle. Pidän myös verkkomateriaalin asiallisuudesta. En ole havainnut teksteissä esimerkiksi mitään asenteellisuutta erilaisia ajajia kohtaan. Toisaalta kannan mieluummin kirjaa kassissa kuin kannettavaa tietokonetta. Tabletti voisi olla toinen asia, mutta sitä minulla ei nyt ole. Kännykkää en halua tihrustaa.

Flunssan takia tuli väliä ajotunteihin. Ne taitavat olla puolivälissä. Kummallista kyllä ajojännitys on kasvanut tuntien edetessä, vaikka olisin kuvitellut päinvastoin. Liikenteen todellisuus iskee päälle ja tuntuu, että pitäisi osata jo enemmän. Onneksi olen kuullut vastaavia kokemuksia myös nuorilta. Pohdiskelen, jatkanko manuaalivaihteistolla loppun asti vai vaihtaisinko automaattivaihteistoon. Arvelen edelleen, että en tule koskaan ajamaan manuaalivaihteisella autolla. Voi siis olla, että manuaalivaihteiden ja kytkimen kanssa sähläämiseen käytetystä ajasta ei ole mitään hyötyä. Jos siirtyisin automaattivaihteiseen autoon ja tekisin sillä ajokokeen, säästyisi aikaa liikenteessä liikkumisen opetteluun. Katson vielä yhden tunnin eteenpäin ja päätän sitten.

Tervetuloa robottiautot!

Kouluttajana ja verkko-oppimisen parissa pitkään työskennelleenä olen suurella mielenkiinnolla tutustunut autokoulun oppimateriaaleihin. Sehän on hioutunut pitkäaikaisessa, erilaisten oppijoiden ja opettajien käytössä. Käytössä on edelleen kirja ja olen ymmärtänyt, että sen sisältö kattaa tarvittavan teoreettisen opin. Suuri osa oppiaineistoa harjoituksineen on kuitenkin verkossa. Selvästi myös oletetaan, että kaikki autokoulun oppilailla on netti käytössä. Se osoittaa, että olemme edenneet pitkälle yhteiskunnan digitalisoinnissa. Mutta kuinka paljon on vielä ihmisiä, joille tämä nettioletus voi muodostua kynnykseksi, jos ei autokoulun käynnille, niin muulle oppimiselle? Heitä ei käytännössä oteta enää lainkaan huomioon.

Autokoulun teoria- ja ajotunteja on huomattavasti vähennetty, jolloin luotetaan oppilaiden itseohjautuvuuteen. Oppimateriaalin tulisi kantaa sellaisenaan ilman opettajan tulkintaa. Kirja vaikuttaa helppolukuiselta, mutta tiivis teksti sisältää paljon asioita, joiden ymmärtäminen ja sisäistäminen ei ole itsestään selvää. Minua ilahduttaa se, että on kiinnitetty on paljon huomiota liikennekulttuuriin, kuljettajan asenteisiin, sosiaalisuuden ja ympäristötietoisuuden tärkeyteen.

Materiaali on selvästi kohdistettu nuorille ajo-oppilaille. Heitä on toki suurin osa autokoululaisista. Heihin on kiinnitettävä huomiota myös onnettomuustilastojen perusteella. Nuorille kuljettajille sattuu paljon ulosajoja heidän ajaessaan liian suurilla nopeuksilla. Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee ja loukkaantuu eniten nuoria. Mutta materiaalissa ei näy, että liikenteessä on muunkin ikäisiä ihmisiä. Vanhus saattaa vilahtaa kadun reunassa tai yllättäen suojatien ylittäjänä. Keski-ikäiset ja lapsiperheet loistavat myös poissa olollaan. Kaikki kuvien aktiiviset toimijat ovat parikymppisiä.

Kaikki tämä kertoo, että liikenteessä korostuu nuorten näkökulma ja toimintatavat. Jotta liikenne sujuisi häiriöttä, siinä pitää olla nopea, reaktiokykyinen, virheettömästi toimiva, mieluiten robotti. Mutta ihminen ei ole robotti. Siitä syystä toivotan robottiautot tervetulleiksi mahdollisimman pian.

Toivotan itseohjautuvat ja yhteiskäyttöiset sähköautot tervetulleiksi etenkin ilmastosyistä. Liikenteen aiheuttama 20 prosentin osuus hiilidioksidipäästöistä  on järjettömän suuri! Meidän on päästävä eroon yksityisautojen suuresta ja kasvavasta määrästä ja rakentamaan yhdyskuntamme muilla kuin peltisten koppakuoriaisten ehdoilla.  Jos nykyinen ajokortti jää historiaan, voidaan tulevaisuuden ajokorttiin sisällyttää edelleen vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja taitoa huolehtia toisista ihmisistä ja ympäristöstä.

Isoäidin toinen ajotunti

Toinen ajotunti tuntui huomattavasti vaikeammalta kuin ensimmäinen. Polkimien herkkyyden hallinta, oman nopeuden arviointi, kaikki eri toiminnot ja ympäristön huomiointi samaan aikaan! Ajo-opettajan mukaan on kuitenkin tavallista, että ajo-oppilaista tuntuu, että heidän pitäisi toisella tunnilla jo osata paljon enemmän. Kuitenkin kyse on vasta harjoittelusta. Tämä oli lohdullista tietää. Olen hyvin erilaisessa asemassa kuin ne nuoret - ehkä vieläkin enimmäkseen miehet - jotka ovat oppineet jo etukäteen ajamaan metsäteillä, hiekkakentillä ja missä lie ja voivat autokoulussa piankin siirtyä liikenteeseen. En ole oikeastaan aiemmin edes kuvitellut itseäni autoilijana.

Tietotekniikan hyödyntäminen ei ole minulle ollut minulle työssäni ongelma, ja se on edelleen osa ammattitaitoani. Elämä on tähän asti muutenkin ollut jatkuvaa oppimista. Uskon oppivani riittävästi harjoittelemalla myös riittävän ajotaidon ja toivon, että liikenteessä on tilaa itseni kaltaisille varovaisille ajajille. Ja liikenteen pitää taipua myös ikääntyvien liikkujien mukaan eikä päinvastoin. Autokoulussa on kyllä jo valmisteltu siihen, että autoilijat tööttäilevät autokoulun autoille ja käyttäytyvät liikenteessä röyhkeästikin ajoharjoittelijoita kohtaan. Kummallista käytöstä! Liikenteeseen kaivataan edelleen paljon asennekasvatusta ja kulttuurimuutosta.

Ensimmäinen ajotunti ohi

Ensimmäinen ajotuntini on ohi. Nyt sitä sitten ollaan menossa tällä tiellä! Perehdyin auton hallintalaitteistoon ja harjoittelin ajon valmistelua, auton hallintalaitteistoa, auton käynnistämistä, ryömittämistä, pysähtymistä ja pysäköintiä kokeneen opettajan opastuksella. Kokemukseni oli rohkaiseva ja helpottavakin. En joutunut heti alussa paniikkiin opettajan rauhallisen ja rennon asiallisen opetustyylin vuoksi. Olin iloinen siitä, että perusasioita käytiin tarkasti ja kiireettömästi läpi. Malli on hyvä moneen muuhunkin koulutukseen.

Olin kuullut niin paljon kauhukokemuksia ensimmäisistä ajotunneista, että tämä ei sitten tuntunut niinkään pahalta. Opettelua kyllä on edessä paljon. Kaasu- ja jarrupoljin ovat yllättävän herkkiä. Yhtä aikaa pitäisi hallita useita toimintoja, puhumattakaan siitä että pitää samaan aikaan pitäisi vielä seurata edessä, takana ja sivuilla olevaa liikennettä, tienkäyttäjiä, tiemerkkejä, liikennemerkkejä, valoja, opasteita jne. Tunsin olevani kömpelö ohjausratin kääntämisessä eikä polkimien tunnistaminenkaan ole itsestään selvää. Puhumattakaan vaihteista!

Mutta se oppimisen, vaikka hitaankin, tunne oli riemastuttava. En ainakaan masentunut ja lannistunut, vaan tuli motivaatiota jatkaa ja harjoitella sinnikkäästi.

Kuulin, että ikäisiäni on silloin tällöin autokoulussa. Useimmiten se toki liittynee ajokortin uusimiseen, mutta ensimmäistä korttiaan suorittaviakin on. Autokoulussa käytettiin ilmaisua "ikäautoilija", mikä on mielestäni aika mukava, neutraali ja asiallinen nimitys.

Nyt on ensimmäinen kynnys ylitetty ja matka jatkuu...

Isoäiti menee autokouluun!

Jatkan tätä blogia lähes 10 vuotta viime päivityksen jälkeen. Silloin kaivattu vahuspalvelulaki tuli, mutta sen vaikutus on ollut heikko. Siinä on paljon tehtävää.

Minulla on nyt kuitenkin toinen aihe. Olen aloittanut autokoulun yli 60-vuotiaana! Kirjoitan tähän blogiin siitä havaintojani ja tulevia kokemuksiani.

Ei liene montaakaan samanikäistä suorittamassa ensimmäistä ajokorttiaan. Toistaiseksi olen tavannut vain alle 20 vuotiaita kurssitovereita. Ajamaan oppiminen on minulle paitsi henkilökohtainen tavoite, myös eräänlainen tutkimus tai  "ihmiskoe".  Miten tämän taidon oppiminen sujuu tässä iässä ja miltä liikennejärjestelmä näyttää ikääntyvän ihmisen näkökulmasta?

Olin ajatellut selviäväni elämästä ilman ajokorttia. Olen luottanut julkiseen liikenteeseen, mikä Helsingissä onkin hyvä. Oma roolini liikenteessä on ollut jalankulkijan, pyöräilijän tai matkustajan paikalla. Minulla ei ole mielestäni ollut aikaa eikä rahaa hankia ajokorttia, vaikka on tärkeää, että se on muilla perheenjäsenillä. Laskimme aikanaan mieheni kanssa, että minun oli yrityksemmekin näkökulmasta taloudellisempaa tarvittaessa käyttää taksia kuin suorittaa ajokorttia ja hankkia toinen auto.

Joitakin vuosia sitten tilanne kuitenkin muuttui. Hankimme kesäpaikan Itä-Suomen maaseudulta, jossa on pitkät etäisyydet palveluihin. Suunnittelimme siitä pysyvää kotiakin. Julkinen liikenne siellä perustuu koululaiskuljetuksiin kouluaikana ja kerran viikossa kauppakäynnit mahdollistavaan kimppakyytiin. Mieheni on pitänyt ajamisesta ja ollut pitkillä matkoilla kuljettajana, mutta vakavan sairastumisen jälkeen hän ei ole voinut ajaa toistaiseksi autoa.

Kerran viikossa kylät kiertävä kimppakyyti  on ollut hieno kokemus, koska siinä olen saanut kuulla Suomen syrjäkylien mahtavien ja sitkeiden ihmisten tarinoita (monet heistä iältään noin 80, jopa 90-vuotiaita). Kimppakyyti vie kuitenkin paljon aikaa. Myös asiointitaksin käyttö on ollut meille mahdollista lomapaikkakunnalla, mutta syrjäseudulla näyttää taksipalvelujenkin tulevaisuus epävarmalta.

Olen innoissani itseohjautuvien ajoneuvojen kehittämisestä ja kaikista mahdollisuuksista, joita se antaa. Tiedän myös monia keski-ikäisiä tai ikääntyviä naisia, jotka eivät ole juurikaan ajaneet autoa vaikka heillä on ajokortti ja he odottavat yhtä kiihkeästi kuin minä yhteiskäytössä olevia robottiautoja. Lapissa on meneillään hieno Aurora-hanke, jossa testataan robottiautoja vaikeimmissa mahdollisissa olosuhteissta ja rakennetaan älytietä (En vain löytänyt Liikenneviraston sivuilta vastaavaa suomenkielistä linkkiä tähän hankkeeseen!).  Testauksiin tarvittaneen kuitenkin vielä aikaa ja voi olla, että robottiautossakin pitää ainakin alkuvaiheessa olla joku ajokortin omaava.

Niinpä olen aloittanut autokoulun, myös monien ystävien ja lasten rohkaisemana. Ja miksi en olisi aloittanut? Tunnen itseni terveeksi ja toimintakykyiseksi. Olen tietoinen ikääntymisen tuomasta hidastumisesta, mutta minusta liikenteessä ja auton ratissakin pitää olla tilaa myös hitaammille liikkujille. Yli 65-vuotiaita on jo nyt Suomen väestössä lähes joka viides ja vuonna 2030 joka neljäs.

Minua kiinnostaa perehtyä liikenteen kehitykseen ja omaan oppimiseeni. Olenhan liikenteessä yhtenä osapuolena niin kauan kuin siinä jollain tavoin liikun. En aio jatkossakaan lisätä tarpeettomasti hiilijalanjälkeäni, vaan ajaa autoa vain tarvittaessa ja pääasiassa maaseudulla. Yhteiskäyttöiset autotkin ovat lisääntyneet, joten omakaan auto ei ehkä ole välttämätön. Suhtaudun avoimin mielin autokouluun enkä tiedä vielä, miten kaikki tulee sujumaan. Jonkin verran tämä jännittääkin.

Olen poikkeava ilmiö ensimmäisen ajokortin suorittajana ikäni vuoksi ja ennakkoon olin valmistautunut monenlaisiin reaktioihin. Ensivaikutelma on ollut myönteinen. Autokoulun toimistossa ja teoriatunnilla minut on otettu vastaan ystävällisesti ja luontevasti, niin kuin kuka tahansa.  En ole ainakaan tässä alkuvaiheessa havainnut ikääni liittyen erityiskohtelua enkä kuullut mitään vihjailuja.

Olen ollut jo ensimmäisillä teoriatunneilla. Koko liikennejärjestelmä on kiinnostava ja se miten ihmiset siinä keskenään toimivat. Minua kiinnostaa oman oppimiseni lisäksi se, miten autoilua ja liikennettä opetetaan, koska olen työskennellyt kouluttajana. Autoilu on historiallisesti uusi vain noin sadan vuoden ilmiö. Auto on vaarallinen väline. Ihmisten kuoleminen ja vammautuminen niin jokapäiväisessä toiminnassa kuin liikenteessä ei ole hyväksyttävää. Tässä jos missä tarvitaan kulttuurimuutosta, yhdessä oppimista ja jokaisen vastuuta.

Olen myös ensimmäisiä, jotka suorittava ajokortin juuri viime kesänä muuttuneen lainsäädännön pohjalta. Teoria- ja ajotunteja on nyt vähemmän kuin aiemmin, mutta itseopiskelumateriaalia ja harjoituksia on runsaasti. Aiempia kokemuksia tästä opetuksesta ja oppimisesta ei kenelläkään vielä ole.

Huomenna on ensimmäinen ajotuntini. Siinä minun (ja opettajani!) on lähdettävä 0-pisteestä. Katsotaan, miten se menee!