torstai 21. toukokuuta 2009

Välinpitämättömyys ei saa jatkua vanhustenhoidossa

Uutiset perushoitajan tekemistä iäkkäiden potilaiden murhista ja valvonnan täydellisestä puutteesta ja pettämisestä ovat olleet järkyttäviä, vaikka eivät enää yllättäviä.

On välttämätöntä, että valtakunnallinen viranomaisvalvonta ulotetaan myös sosiaalihuoltoon. Viranomaisvalvonta ei kuitenkaan riitä. Vanhuksia itseään ja heidän omaisiaan on kuunneltava. Paikallisen johtamisen puute on ilmeinen hoitoyksiköissä. Viranomaisten toimintakin heijastaa välinpitämättömyyttä. Jos ilmoituksia on tehty, ne on tehty vääriin paikkoihin tai ne ovat kadonneet.

Juuri vähän ennen kuin tuli tieto näistä tapahtumista Senioriliike otti kantaa oikeusasiamiehen huhtikuussa 2009 lääninhallituksille lähettämään selvityspyyntöön, joka koski ympärivuorokautisen vanhustenhoidon valvontaa. Senioriliike pitää oikeusasiamiehen kartoitusta liian kapeana ja katsoo, että vanhustenhoidon ja sen valvonnan puutteet eivät tule esille tämäntyyppisen kartoituksen avulla. On hankittava tietoa suoraan vanhuksilta, heidän omaisiltaan ja asiaan perehtyneiltä tutkijoilta. Asian kiireellisyys on vahvistunut surullisella tavalla.

http://www.senioriliike.fi/pdf/2009-05-13-selvityspyynto-eduskunnan-oikeusasiamies.pdf

Ei kommentteja: