Isoäiti sai ajokortin!

Sain ajokortin, mikä oli suuri ilo ja helpotus. Kokemus oli myönteinen myös siksi, että - päinvastoin kuin olin kuvitellut - minuun suhtauduttiin autokoulussa samalla tavoin kuin muihinkin ja kannustettiin koko ajan. Opetus oli hengästyttävän tehokasta, varmaan yhtään minuuttia ei käytetty hukkaan.

Nyt voin suunnitella ikääntymistäni myös maaseudulla, missä liikennepalvelut ovat heikenneet olemattomiin. Varsinkin nyt alkuvaiheessa pitää ajaa sen verran, että taito kehittyisi ja varmistuisi, mutta ajan vain tarpeeseen.

Kävelen edelleen niin paljon kuin jaksan, on hienoa tuntea maa jalkojen alla ja liikkkua ulkoilmassa aina, kun se on mahdollista. Helsingissä julkinen liikenne ja polkupyöräily vievät tarvittaessa joka paikkaan.Pitemmille matkoille olisi sähköpyörä kiva. Harmittavaa, että Sipilän hallitus ei vienytkään eteenpäin paljon odotettua sähköpyörän hankintatukea, vaan asia katosi mutinaan "eliitin tukemisesta". Pyörän hankintatuki olisi edistänyt eläkkeelläkin olevien ihmisten kunnon ylläpitoa ja ollut ekologinen ja taloudellinen vaihtoehto autolle. Toivottavasti uusi hallitus tarttuu tähän.

Muutenkin toivon, että uusi hallitus vie rohkeasti eteenpäin päästöttömiä, itseohjautuvia ja turvallisia liikennepalveluja, jotka vähentävät jatkossa henkilöautojen määrää ja valta-asemaa. Kaupungeistakin tulee silloin parempia paikkoja lapsille ja vanhuksille ja samalla kaikille ihmisille.

Tarvitaan syvällinen kulttuurimuutos suhtautumisessa vanhenemiseen ja vanhuuteen

Vanhusten huono hoito heijastaa yhteiskuntamme suhtautumista vanhenemiseen ja vanhuuteen. Karussa tilanteessa tarvitaan tiukempia hoitoa koskevia määräyksiä, valvontaa, sakottamista, että ihmisten perustarpeista huolehdittaisiin. Lainsäädännöllä ja rahallisten menetysten uhalla on puututtava laitosten toimintaan, joissa rahan valta on ajanut eettisten periaatteiden, sopimusten ja ihmisarvon kunnioituksen ohi.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain vanhusten hoitolaitoksissa, vaan kaikkialla yhteiskunnassa joka pyrkii eristämään vanhenemisen ja vanhuuden joksikin ulkopuoliseksi. Vanheneminen koskee meitä kaikkia osana elämää. Eikä se ole vain heikkenemistä ja alaspäin menoa, vaan henkisen kasvun mahdollisuus. Sille tulisi antaa tilaa. Ihmisen haavoittuvuuden tunnistaminen avaa polun kohti viisautta. 

Elämän monikimalteisuus syntyy  siitä, että meissä on yhtä aikaa kaikkien ikäkausien mahdollisuudet lapsuudesta vanhuuteen. Jos jokin näistä torjutaan, jää muukin elämä vaillinaiseksi ja pelkojen saartamaksi. Olemme tilanteessa, jossa arvot on punnittava uudelleen ja löydettävä monessa suhteessa uudenlainen elämäntapa.