sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Tänä keväänä vanhusten puolesta!

Suomen Senioriliike http://www.senioriliike.fi/ kerää elokuun 2009 loppuun asti nimiä kansalaisadressiin vanhusasiavaltuutetun viran, toimiston ja lain puolesta.

Mitkään suositukset eivät ole auttaneet vanhusten olojen parantamiseen. Heidän äänensä ei kuulu hoitoratkaisuissa ja päätöksenteossa. Tarvitaan lainsäädäntöä ja sillä on kiire. Tänä keväänä on tärkeää toimia vanhusten puolesta. He eivät voi enää odottaa.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Vanhuus ei ole sairaus

Käsitys siitä, mitä normaaliin vanhenemiseen kuuluu, on kateissa nykyisessä yhteiskunnassa. Jos ei ole ollut mahdollisuutta seurata ikääntyneiden läheisten elämää, jää vanhuus vieraaksi, kunnes se tulee omalle kohdalle.

Vanhuus ei ole sairaus, vaikka se yhteiskunnassamme usein eristetään sairaalamaiseen ympäristöön. Vanhenemisesta löytyy koko ajan uusia, yllättäviä piirteitä niin kirjallisuudesta, tutkimuksista kuin ihmisten omina kokemuksista. Vanheneminen ei merkitse vain heikkenemistä. Uusin aivotutkimus kertoo läpi elämän "kehittyvästä mielestä". Iän myötä kertyvien tietojen ja kokemusten pohjalta ihmiselle rakentuu moninaisten toimintamallien ja samankaltaisten tilanteiden tunnistamisen varanto. Siihen perustuu viisaus ja kyky intuitiiviselta näyttävään päätöksentekoon. Tästä kertoo Gene D. Cohen kirjassaan The Mature Mind. The positive power of the aging brain. Kerron Cohenin kiehtovista ajatuksista myös tänä keväänä ilmestyvässä kirjassani.

torstai 18. syyskuuta 2008

Muutoksen kynnyksellä

Vanheneminen on osa omaa ja läheistemme elämää. Miksi välttää kohtaamasta sitä? Historiallisesti ainutlaatuista on, että myös yhteiskuntamme, sen väestörakenne, vanhenee voimakkaasti lähivuosikymmeninä. Olemme kovin heikosti valmentautuneet tähän niin yhteisöinä kuin yksilöinäkin.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Valmentaudu vanhuuteen -löytöretkelle

Kiinnostukseni kohteena on se, mitä vanheneminen on ja miten omaan vanhenemiseensa voi valmentautua ja vaikuttaa: mitä muutoksia vanheneminen voi tuoda ja millaisia vaihtoehtoja on valittavissa. Valmistelen tästä aiheesta kirjaa, johon olen saanut Tietokirjailijat ry:n apurahan. Kerään ajankohtaista tutkimustietoa sekä esimerkkejä ja tietoa ratkaisuista ja palveluista, joita on käytettävissä eri elämäntilanteissa. Etsin samalla uudenlaisia, virkistäviä näkökulmia aiheeseen.

Tuskin kirjoittaisin tätä ilman omia kokemuksia. Menetin oman äitini pari vuotta sitten hänen täytettyään 90 vuotta. Kymmenen vuotta seurasin hänen elämäänsä läheltä ja parhaani mukaan pyrin auttamaan kynnysvaiheiden yli: muutto uudelle paikkakunnalle 80-vuotiaana, lonkkamurtuma, sitten toistuvat leikkaukset, siirtyminen palvelutaloon, sitten hoivakotiiin. Tuttua monelle. Mieheni vanhemmat ovat jokin aika sitten muuttaneet kodistaan, toinen vanhainkodin vuodeosastolle, toinen palvelutaloon. On paljon asioita, jotka ovat jääneet askarruttamaan mieltä. Olisiko jotain voitu tehdä toisin? Voitaisiinko jotain tehdä toisin?

Näiden ja monien ystävien ja tuttavien, samoin kuin mediassa kerrottujen kokemusten pohjalta vanhempien vanheneminen ja heikkeneminen näyttää aina tulevan yllätyksenä lapsille. Yllätyksiä tuottaa myös terveyden- ja vanhustenhuolto, asumisongelmat, viranomaisten toiminta, koko systeemin epämääräisyys. Tilanne on usein täyttä sekasortoa, varsinkin kun vanhuksen muisti pettää ja liikkumiskyky menee. Toisaalta omakin vanheneminen on edessä. Niin vanhukset kuin heidän omaisensakin ovat yhtä avuttomia ja valmentautumattomia tulevaan.

Miksi valmentautua vanhuuteen?

Vanhustenhoito on jo nyt kriisissä ja näillä näkymin ongelmat pahenevat suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään. Monet nykyiset ongelmat ovat sen tyyppisiä, että ratkaisut eivät löydy hetkessä. Surullista kyllä, näyttää siltä, että tällä hetkellä iäkkäimpien avuksi ei ehditä paljon tehdä. Yhteiskunnan, virkakoneiston ja poliitiikkojen liikkeet ovat liian jähmeitä. Puhumisesta on pitkä matka tekoihin. Vai ehtisimmekö sittenkin? Jokainen päivä on arvokas...

On tärkeää, että jokainen valmentautuu omaan ja lähimpiensä vanhuuteen, pyrkii ymmärtämään, mistä on kysymys ja vaikuttamaan olosuhteisiin ajoissa. Valmentautumisen voi aloittaa milloin tahansa ja jatkaa sitä elämän loppuvuosiin asti. Arvo Ylppö sanoi satavuotiaana pitkän ja toimintakykyisen elämänsä tärkeänä tekijänä sitä, että hän sopeutui vanhuuteen.

Suuret ikäluokat ovat tähänkin asti pyrkineet ottamaan elämän omiin käsiinsä. Samalla kun he kantavat päättäjinä ja omaisina vastuuta omien vanhempiensa hoidosta, he muovaavat omaa vanhuuttaan. Kun nuoruus, vanhemmuus, avioliitot, erot jne. on eletty antaumuksella, miksi ei vanhuuteen suhtauduttaisi yhtä suurella kiinnostuksella? Vaikka elämää ei voi eikä varmaan ole tarpeenkaan täysin hallita, voi yrittää ymmärtää sitä, mikä ehkä on edessä päin.

Olen varma siitä, että vanheneminen on kiinnostava löytöretki. Sille kannattaa valmentautua.