Kiinnostukseni kohteena on se, mitä vanheneminen on ja miten omaan vanhenemiseensa voi valmentautua ja vaikuttaa: mitä muutoksia vanheneminen voi tuoda ja millaisia vaihtoehtoja on valittavissa. Valmistelen tästä aiheesta kirjaa, johon olen saanut Tietokirjailijat ry:n apurahan. Kerään ajankohtaista tutkimustietoa sekä esimerkkejä ja tietoa ratkaisuista ja palveluista, joita on käytettävissä eri elämäntilanteissa. Etsin samalla uudenlaisia, virkistäviä näkökulmia aiheeseen.
Tuskin kirjoittaisin tätä ilman omia kokemuksia. Menetin oman äitini pari vuotta sitten hänen täytettyään 90 vuotta. Kymmenen vuotta seurasin hänen elämäänsä läheltä ja parhaani mukaan pyrin auttamaan kynnysvaiheiden yli: muutto uudelle paikkakunnalle 80-vuotiaana, lonkkamurtuma, sitten toistuvat leikkaukset, siirtyminen palvelutaloon, sitten hoivakotiiin. Tuttua monelle. Mieheni vanhemmat ovat jokin aika sitten muuttaneet kodistaan, toinen vanhainkodin vuodeosastolle, toinen palvelutaloon. On paljon asioita, jotka ovat jääneet askarruttamaan mieltä. Olisiko jotain voitu tehdä toisin? Voitaisiinko jotain tehdä toisin?
Näiden ja monien ystävien ja tuttavien, samoin kuin mediassa kerrottujen kokemusten pohjalta vanhempien vanheneminen ja heikkeneminen näyttää aina tulevan yllätyksenä lapsille. Yllätyksiä tuottaa myös terveyden- ja vanhustenhuolto, asumisongelmat, viranomaisten toiminta, koko systeemin epämääräisyys. Tilanne on usein täyttä sekasortoa, varsinkin kun vanhuksen muisti pettää ja liikkumiskyky menee. Toisaalta omakin vanheneminen on edessä. Niin vanhukset kuin heidän omaisensakin ovat yhtä avuttomia ja valmentautumattomia tulevaan.
Miksi valmentautua vanhuuteen?
Vanhustenhoito on jo nyt kriisissä ja näillä näkymin ongelmat pahenevat suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään. Monet nykyiset ongelmat ovat sen tyyppisiä, että ratkaisut eivät löydy hetkessä. Surullista kyllä, näyttää siltä, että tällä hetkellä iäkkäimpien avuksi ei ehditä paljon tehdä. Yhteiskunnan, virkakoneiston ja poliitiikkojen liikkeet ovat liian jähmeitä. Puhumisesta on pitkä matka tekoihin. Vai ehtisimmekö sittenkin? Jokainen päivä on arvokas...
On tärkeää, että jokainen valmentautuu omaan ja lähimpiensä vanhuuteen, pyrkii ymmärtämään, mistä on kysymys ja vaikuttamaan olosuhteisiin ajoissa. Valmentautumisen voi aloittaa milloin tahansa ja jatkaa sitä elämän loppuvuosiin asti. Arvo Ylppö sanoi satavuotiaana pitkän ja toimintakykyisen elämänsä tärkeänä tekijänä sitä, että hän sopeutui vanhuuteen.
Suuret ikäluokat ovat tähänkin asti pyrkineet ottamaan elämän omiin käsiinsä. Samalla kun he kantavat päättäjinä ja omaisina vastuuta omien vanhempiensa hoidosta, he muovaavat omaa vanhuuttaan. Kun nuoruus, vanhemmuus, avioliitot, erot jne. on eletty antaumuksella, miksi ei vanhuuteen suhtauduttaisi yhtä suurella kiinnostuksella? Vaikka elämää ei voi eikä varmaan ole tarpeenkaan täysin hallita, voi yrittää ymmärtää sitä, mikä ehkä on edessä päin.
Olen varma siitä, että vanheneminen on kiinnostava löytöretki. Sille kannattaa valmentautua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti