Yhteiskuntamme on hylännyt vanhukset

Yli 10 vuotta sitten kirjoittamassani kirjassani pohdin tulevaisuduen vaihtoehtoja vanhenevalle väestölle ja kysyin, hylätäänkö vanhukset. Pidin sitä pahimpana, ihmisarvon ja ihmisoikeudet romahduttavana vaihtoehtona. Kirjoitin silloin ”Jos asialle ei löydetä ratkaisuja eikä asialle (vanhustenhoidon järjestämiselle ja parantamiselle) haluta tehdä mitään, on edessä katastrofi. Ikääntyneet jakautuvat jyrkästi hyvä- ja huono-osaisiin. Huono-osaisten kohtalona on niin epäinhimillinen vanhuus, että eutanasiaa haluaa yhä useampi hyvin perustein.”

Viranomaisraportit ja uutiset vanhusten tilanteesta omissa kodeissaan, palvelutaloissa ja hoivakodeissa kertovat, että vanhukset on jo hylätty, toiset yksin omiin koteihinsa, toiset lukittuihin palvelutalojen lukkojen taakse.

Säännöllisin muutaman vuoden välein vanhusten asiat ylittävät uutiskynnykset. Tilannetta kauhistellaan aikansa, mutta sitten kyllästytään eikä tilanne parane mitenkään. Kirjani jälkeen minusta tuntui, että ei minun eikä kenenkään muunkaan kirjoittamisesta ei ole mitään apua. Kuten ilmastonmuutoksessa, tietoa on koko ajan ollut saatavilla, mutta se ei johda toimenpiteisiin. Siksi, että rahalle on annettu valta ja julkisen hallinnon säästäminen ja liiketoiminnalla rikastuminen on tärkeintä, vaikka se tapahtuisi kaikkein heikoimpien vanhusten kustannuksella. Vallan kamareissa ei vanhuksilla ole puolestapuhujaa.

Automaattivaihteet ja pimeänajoa

Jouluna ja vuodenvaihteessa tuli ehkä turhankin paljon taukoa autokouluun. Päätin ajaa kortin automaattivaihteilla sekä tehokkaamman oppimiseni että turvallisuuden kannalta. Ei ole ollenkaan haitaksi, että ajaessa varsinkin tällä iällä on vähemmän huomioitavia toimintoja, kuten manuaalivaihteet ja kytkimen käyttö.

On todennäköistä, ettei minulle tule milloinkaan välttämätöntä tarvetta ajaa manuaalivaihteista autoa. Luotan myös siihen, että lähitulevaisuudessa tehdään poliittisia ratkaisuja, joilla tuetaan nopeaa siirtymistä sähköautoihin. En ole löytänyt mitään perusteita, joiden pohjalta manuaalivaihteinen kortti olisi minulle parempi. En vain tiennyt autokoulua aloittaessani, että automaattivaihteisellakin voi ajaa kortin.

Jouduin tosin vaihtamaan autokoulua, koska siinä autokoulussa jossa aloitin, ei ollut yhtään automaattivaihteista autoa. Tulossa kyllä oli, mutta sitä olisi joutunut odottamaan liian kauan. Niinpä vaihdoin autokoulua ja se sujui kätevästi. Aikaisempi autokoulu hyvitti ne ajotunnit, joita en ollut vielä käynyt ja uudessa autokoulussa pääsin joululomien jälkeen heti ajotunneille.

Olen päässyt nyt keskittymään varsianaiseen liikenteeseen polkimien sijaan. Oppimista on vielä paljon, mutta opettaja ainakin sanoo sen etenevän. Ajotunnit ovat intensiivisiä, mutta alusta asti minusta on ollut selvää, että automaattivaihteista huolimatta tarvitsen tunteja muutaman enemmän kuin ne uuden ajokorttilain mukaiset 10 tuntia.

Eilen kävin vielä pimeän ajon simulaattorissa. Se oli outo kokemus ehkä siitäkin syystä, että en ole harrastanut pelaamista tietokoneella. Ympäristö ei tuntunut todelta ja auton ratti oli häiritsevän jäykkä. Näihin ajosimulaattoreihin olisi tarvetta saada parempi virtuaalitodellisuus. Ihmeekseni selvisin simulaattoriharjoituksesta, vaikka tunsin itseni tosi kömpelöksi ja hitaaksi. Vaikea arvioida, ehtikö yhden tunnin aikana oppia mitään. Ehkä minun oppini oli se, että pimeässä on oltava tosi tarkkana ajotien reunan suhteen. Sieltä voi hypätä eteen milloin tahansa vaikka mitä!

Isoäidin autokoulu etenee - yksi etappi eteenpäin!

Teoriakoe meni läpi ensi yrittämällä eikä tuntunut edes vaikealta. Olin toki valmistautunut siihen tekemällä runsaasti harjoituksia. Vielä pakollisia ajotunteja on kuitenkin jäljellä, samoin pimeän ja liukaskelin ajot. Nyt on taukoa jouluajan ja jatkuu uuden vuoden puolella. 

Isoäiti autokoulussa - oppiminen etenee ja jännitys kasvaa

Varasin teoriakokeen ajankohdan seuraavalle viikolle. Tuntuu jo siltä, että jokin etappi pitää olla ja nyt alkaa omasta mielestä ajankohta olla oikea. Olen selvinnyt suosituksen olevat viisi kertaa ja vähän useamminkin teoriaharjoituksesta läpi. Oli hauskaa havaita, että alun punaiset värit suorituksissa vaihtuivat harjoittelun kautta vihreiksi eli hyväksytyiksi: ensin riskitehtävät, sitten sanalliset ja vihdoin kaikkein viimeisenä kuvalliset. Niissä tahtoo vieläkin tulla virheitä, jos en ole tarkkana. Näin varmasti tosiliikenteessäkin. Järjestys kertonee omasta oppimistyylistäni, vaikka aiemmin olen pitänyt itseäni visuaalisena oppijana.

Tuorein Ajokaistan verkkomateriaali on mielestäni todella hyvää. Tekstit ovat erinomaisen ymmärrettävää ja hyvää kieltä ja kuvat havainnolliset. Autokoulun alkuvaiheessa lueskelin vanhempaa kirjaa, joka ei mielestäni ollut oppimisen kannalta läheskään yhtä hyvä, ainakaan minulle. Pidän myös verkkomateriaalin asiallisuudesta. En ole havainnut teksteissä esimerkiksi mitään asenteellisuutta erilaisia ajajia kohtaan. Toisaalta kannan mieluummin kirjaa kassissa kuin kannettavaa tietokonetta. Tabletti voisi olla toinen asia, mutta sitä minulla ei nyt ole. Kännykkää en halua tihrustaa.

Flunssan takia tuli väliä ajotunteihin. Ne taitavat olla puolivälissä. Kummallista kyllä ajojännitys on kasvanut tuntien edetessä, vaikka olisin kuvitellut päinvastoin. Liikenteen todellisuus iskee päälle ja tuntuu, että pitäisi osata jo enemmän. Onneksi olen kuullut vastaavia kokemuksia myös nuorilta. Pohdiskelen, jatkanko manuaalivaihteistolla loppun asti vai vaihtaisinko automaattivaihteistoon. Arvelen edelleen, että en tule koskaan ajamaan manuaalivaihteisella autolla. Voi siis olla, että manuaalivaihteiden ja kytkimen kanssa sähläämiseen käytetystä ajasta ei ole mitään hyötyä. Jos siirtyisin automaattivaihteiseen autoon ja tekisin sillä ajokokeen, säästyisi aikaa liikenteessä liikkumisen opetteluun. Katson vielä yhden tunnin eteenpäin ja päätän sitten.

Tervetuloa robottiautot!

Kouluttajana ja verkko-oppimisen parissa pitkään työskennelleenä olen suurella mielenkiinnolla tutustunut autokoulun oppimateriaaleihin. Sehän on hioutunut pitkäaikaisessa, erilaisten oppijoiden ja opettajien käytössä. Käytössä on edelleen kirja ja olen ymmärtänyt, että sen sisältö kattaa tarvittavan teoreettisen opin. Suuri osa oppiaineistoa harjoituksineen on kuitenkin verkossa. Selvästi myös oletetaan, että kaikki autokoulun oppilailla on netti käytössä. Se osoittaa, että olemme edenneet pitkälle yhteiskunnan digitalisoinnissa. Mutta kuinka paljon on vielä ihmisiä, joille tämä nettioletus voi muodostua kynnykseksi, jos ei autokoulun käynnille, niin muulle oppimiselle? Heitä ei käytännössä oteta enää lainkaan huomioon.

Autokoulun teoria- ja ajotunteja on huomattavasti vähennetty, jolloin luotetaan oppilaiden itseohjautuvuuteen. Oppimateriaalin tulisi kantaa sellaisenaan ilman opettajan tulkintaa. Kirja vaikuttaa helppolukuiselta, mutta tiivis teksti sisältää paljon asioita, joiden ymmärtäminen ja sisäistäminen ei ole itsestään selvää. Minua ilahduttaa se, että on kiinnitetty on paljon huomiota liikennekulttuuriin, kuljettajan asenteisiin, sosiaalisuuden ja ympäristötietoisuuden tärkeyteen.

Materiaali on selvästi kohdistettu nuorille ajo-oppilaille. Heitä on toki suurin osa autokoululaisista. Heihin on kiinnitettävä huomiota myös onnettomuustilastojen perusteella. Nuorille kuljettajille sattuu paljon ulosajoja heidän ajaessaan liian suurilla nopeuksilla. Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee ja loukkaantuu eniten nuoria. Mutta materiaalissa ei näy, että liikenteessä on muunkin ikäisiä ihmisiä. Vanhus saattaa vilahtaa kadun reunassa tai yllättäen suojatien ylittäjänä. Keski-ikäiset ja lapsiperheet loistavat myös poissa olollaan. Kaikki kuvien aktiiviset toimijat ovat parikymppisiä.

Kaikki tämä kertoo, että liikenteessä korostuu nuorten näkökulma ja toimintatavat. Jotta liikenne sujuisi häiriöttä, siinä pitää olla nopea, reaktiokykyinen, virheettömästi toimiva, mieluiten robotti. Mutta ihminen ei ole robotti. Siitä syystä toivotan robottiautot tervetulleiksi mahdollisimman pian.

Toivotan itseohjautuvat ja yhteiskäyttöiset sähköautot tervetulleiksi etenkin ilmastosyistä. Liikenteen aiheuttama 20 prosentin osuus hiilidioksidipäästöistä  on järjettömän suuri! Meidän on päästävä eroon yksityisautojen suuresta ja kasvavasta määrästä ja rakentamaan yhdyskuntamme muilla kuin peltisten koppakuoriaisten ehdoilla.  Jos nykyinen ajokortti jää historiaan, voidaan tulevaisuuden ajokorttiin sisällyttää edelleen vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja taitoa huolehtia toisista ihmisistä ja ympäristöstä.

Isoäidin toinen ajotunti

Toinen ajotunti tuntui huomattavasti vaikeammalta kuin ensimmäinen. Polkimien herkkyyden hallinta, oman nopeuden arviointi, kaikki eri toiminnot ja ympäristön huomiointi samaan aikaan! Ajo-opettajan mukaan on kuitenkin tavallista, että ajo-oppilaista tuntuu, että heidän pitäisi toisella tunnilla jo osata paljon enemmän. Kuitenkin kyse on vasta harjoittelusta. Tämä oli lohdullista tietää. Olen hyvin erilaisessa asemassa kuin ne nuoret - ehkä vieläkin enimmäkseen miehet - jotka ovat oppineet jo etukäteen ajamaan metsäteillä, hiekkakentillä ja missä lie ja voivat autokoulussa piankin siirtyä liikenteeseen. En ole oikeastaan aiemmin edes kuvitellut itseäni autoilijana.

Tietotekniikan hyödyntäminen ei ole minulle ollut minulle työssäni ongelma, ja se on edelleen osa ammattitaitoani. Elämä on tähän asti muutenkin ollut jatkuvaa oppimista. Uskon oppivani riittävästi harjoittelemalla myös riittävän ajotaidon ja toivon, että liikenteessä on tilaa itseni kaltaisille varovaisille ajajille. Ja liikenteen pitää taipua myös ikääntyvien liikkujien mukaan eikä päinvastoin. Autokoulussa on kyllä jo valmisteltu siihen, että autoilijat tööttäilevät autokoulun autoille ja käyttäytyvät liikenteessä röyhkeästikin ajoharjoittelijoita kohtaan. Kummallista käytöstä! Liikenteeseen kaivataan edelleen paljon asennekasvatusta ja kulttuurimuutosta.

Ensimmäinen ajotunti ohi

Ensimmäinen ajotuntini on ohi. Nyt sitä sitten ollaan menossa tällä tiellä! Perehdyin auton hallintalaitteistoon ja harjoittelin ajon valmistelua, auton hallintalaitteistoa, auton käynnistämistä, ryömittämistä, pysähtymistä ja pysäköintiä kokeneen opettajan opastuksella. Kokemukseni oli rohkaiseva ja helpottavakin. En joutunut heti alussa paniikkiin opettajan rauhallisen ja rennon asiallisen opetustyylin vuoksi. Olin iloinen siitä, että perusasioita käytiin tarkasti ja kiireettömästi läpi. Malli on hyvä moneen muuhunkin koulutukseen.

Olin kuullut niin paljon kauhukokemuksia ensimmäisistä ajotunneista, että tämä ei sitten tuntunut niinkään pahalta. Opettelua kyllä on edessä paljon. Kaasu- ja jarrupoljin ovat yllättävän herkkiä. Yhtä aikaa pitäisi hallita useita toimintoja, puhumattakaan siitä että pitää samaan aikaan pitäisi vielä seurata edessä, takana ja sivuilla olevaa liikennettä, tienkäyttäjiä, tiemerkkejä, liikennemerkkejä, valoja, opasteita jne. Tunsin olevani kömpelö ohjausratin kääntämisessä eikä polkimien tunnistaminenkaan ole itsestään selvää. Puhumattakaan vaihteista!

Mutta se oppimisen, vaikka hitaankin, tunne oli riemastuttava. En ainakaan masentunut ja lannistunut, vaan tuli motivaatiota jatkaa ja harjoitella sinnikkäästi.

Kuulin, että ikäisiäni on silloin tällöin autokoulussa. Useimmiten se toki liittynee ajokortin uusimiseen, mutta ensimmäistä korttiaan suorittaviakin on. Autokoulussa käytettiin ilmaisua "ikäautoilija", mikä on mielestäni aika mukava, neutraali ja asiallinen nimitys.

Nyt on ensimmäinen kynnys ylitetty ja matka jatkuu...