Isoäiti menee autokouluun!

Jatkan tätä blogia lähes 10 vuotta viime päivityksen jälkeen. Silloin kaivattu vahuspalvelulaki tuli, mutta sen vaikutus on ollut heikko. Siinä on paljon tehtävää.

Minulla on nyt kuitenkin toinen aihe. Olen aloittanut autokoulun yli 60-vuotiaana! Kirjoitan tähän blogiin siitä havaintojani ja tulevia kokemuksiani.

Ei liene montaakaan samanikäistä suorittamassa ensimmäistä ajokorttiaan. Toistaiseksi olen tavannut vain alle 20 vuotiaita kurssitovereita. Ajamaan oppiminen on minulle paitsi henkilökohtainen tavoite, myös eräänlainen tutkimus tai  "ihmiskoe".  Miten tämän taidon oppiminen sujuu tässä iässä ja miltä liikennejärjestelmä näyttää ikääntyvän ihmisen näkökulmasta?

Olin ajatellut selviäväni elämästä ilman ajokorttia. Olen luottanut julkiseen liikenteeseen, mikä Helsingissä onkin hyvä. Oma roolini liikenteessä on ollut jalankulkijan, pyöräilijän tai matkustajan paikalla. Minulla ei ole mielestäni ollut aikaa eikä rahaa hankia ajokorttia, vaikka on tärkeää, että se on muilla perheenjäsenillä. Laskimme aikanaan mieheni kanssa, että minun oli yrityksemmekin näkökulmasta taloudellisempaa tarvittaessa käyttää taksia kuin suorittaa ajokorttia ja hankkia toinen auto.

Joitakin vuosia sitten tilanne kuitenkin muuttui. Hankimme kesäpaikan Itä-Suomen maaseudulta, jossa on pitkät etäisyydet palveluihin. Suunnittelimme siitä pysyvää kotiakin. Julkinen liikenne siellä perustuu koululaiskuljetuksiin kouluaikana ja kerran viikossa kauppakäynnit mahdollistavaan kimppakyytiin. Mieheni on pitänyt ajamisesta ja ollut pitkillä matkoilla kuljettajana, mutta vakavan sairastumisen jälkeen hän ei ole voinut ajaa toistaiseksi autoa.

Kerran viikossa kylät kiertävä kimppakyyti  on ollut hieno kokemus, koska siinä olen saanut kuulla Suomen syrjäkylien mahtavien ja sitkeiden ihmisten tarinoita (monet heistä iältään noin 80, jopa 90-vuotiaita). Kimppakyyti vie kuitenkin paljon aikaa. Myös asiointitaksin käyttö on ollut meille mahdollista lomapaikkakunnalla, mutta syrjäseudulla näyttää taksipalvelujenkin tulevaisuus epävarmalta.

Olen innoissani itseohjautuvien ajoneuvojen kehittämisestä ja kaikista mahdollisuuksista, joita se antaa. Tiedän myös monia keski-ikäisiä tai ikääntyviä naisia, jotka eivät ole juurikaan ajaneet autoa vaikka heillä on ajokortti ja he odottavat yhtä kiihkeästi kuin minä yhteiskäytössä olevia robottiautoja. Lapissa on meneillään hieno Aurora-hanke, jossa testataan robottiautoja vaikeimmissa mahdollisissa olosuhteissta ja rakennetaan älytietä (En vain löytänyt Liikenneviraston sivuilta vastaavaa suomenkielistä linkkiä tähän hankkeeseen!).  Testauksiin tarvittaneen kuitenkin vielä aikaa ja voi olla, että robottiautossakin pitää ainakin alkuvaiheessa olla joku ajokortin omaava.

Niinpä olen aloittanut autokoulun, myös monien ystävien ja lasten rohkaisemana. Ja miksi en olisi aloittanut? Tunnen itseni terveeksi ja toimintakykyiseksi. Olen tietoinen ikääntymisen tuomasta hidastumisesta, mutta minusta liikenteessä ja auton ratissakin pitää olla tilaa myös hitaammille liikkujille. Yli 65-vuotiaita on jo nyt Suomen väestössä lähes joka viides ja vuonna 2030 joka neljäs.

Minua kiinnostaa perehtyä liikenteen kehitykseen ja omaan oppimiseeni. Olenhan liikenteessä yhtenä osapuolena niin kauan kuin siinä jollain tavoin liikun. En aio jatkossakaan lisätä tarpeettomasti hiilijalanjälkeäni, vaan ajaa autoa vain tarvittaessa ja pääasiassa maaseudulla. Yhteiskäyttöiset autotkin ovat lisääntyneet, joten omakaan auto ei ehkä ole välttämätön. Suhtaudun avoimin mielin autokouluun enkä tiedä vielä, miten kaikki tulee sujumaan. Jonkin verran tämä jännittääkin.

Olen poikkeava ilmiö ensimmäisen ajokortin suorittajana ikäni vuoksi ja ennakkoon olin valmistautunut monenlaisiin reaktioihin. Ensivaikutelma on ollut myönteinen. Autokoulun toimistossa ja teoriatunnilla minut on otettu vastaan ystävällisesti ja luontevasti, niin kuin kuka tahansa.  En ole ainakaan tässä alkuvaiheessa havainnut ikääni liittyen erityiskohtelua enkä kuullut mitään vihjailuja.

Olen ollut jo ensimmäisillä teoriatunneilla. Koko liikennejärjestelmä on kiinnostava ja se miten ihmiset siinä keskenään toimivat. Minua kiinnostaa oman oppimiseni lisäksi se, miten autoilua ja liikennettä opetetaan, koska olen työskennellyt kouluttajana. Autoilu on historiallisesti uusi vain noin sadan vuoden ilmiö. Auto on vaarallinen väline. Ihmisten kuoleminen ja vammautuminen niin jokapäiväisessä toiminnassa kuin liikenteessä ei ole hyväksyttävää. Tässä jos missä tarvitaan kulttuurimuutosta, yhdessä oppimista ja jokaisen vastuuta.

Olen myös ensimmäisiä, jotka suorittava ajokortin juuri viime kesänä muuttuneen lainsäädännön pohjalta. Teoria- ja ajotunteja on nyt vähemmän kuin aiemmin, mutta itseopiskelumateriaalia ja harjoituksia on runsaasti. Aiempia kokemuksia tästä opetuksesta ja oppimisesta ei kenelläkään vielä ole.

Huomenna on ensimmäinen ajotuntini. Siinä minun (ja opettajani!) on lähdettävä 0-pisteestä. Katsotaan, miten se menee!